Me käymme joulun viettohon, osa 2

Suunnitelmien mukaisesti olen tutustuttanut Ilmaria joulutunnelmaan. Joulukalenteri on, ja sitä olen käyttänyt hyväkseni Einon kanssa menestyksekkääksi todetulla tavalla, eli pukeutumisharjoituksissa. Aivan samoin kuin Eino tämän ikäisenä, Ilmarikin on yhtäkkiä oppinut pukeutumaan reippaasti itse, kun palkintona on joulukalenterin avaaminen. Joululauluja on laulettu ja vähäiset joulukoristeemme asetettu esille.

Olimme myös kerhon joulujuhlassa. Se oli toivottavasti jossain määrin hauskaa Ilmarille, minulle ei. Tilaisuuden alusta alkaen nieleskelin kyyneliä ja välillä talutin Ilmarin käytäville juoksentelemaan voidakseni itse vetää hieman henkeä ja niistää nenääni noin puolikkaan vessapaperirullallisen edestä. Kaksi vuotta sitten Einokin pääsi moneen otteeseen kesken juhlan käytäville kirmailemaan, kun kävin vilkaisemassa vaunuissa ulkona nukkuvaa Ilmaria. Juhlassa istuin puhumatta mitään, katsomatta mihinkään, yrittäen olla ajattelemattakaan mitään. Silitin Ilmarin kättä ja kuuntelin 2,5-vuotiaani reipasta laulua. Lopulta ei enää itkettänyt, olin vain turta ja väsynyt ja halusin kotiin.

Ei minua sureta pelkästään yksi juhla. Ei se ollut vain yksi yksittäinen raskas tilaisuus, vaan osa uutta elämääni, johon tahtomattani jouduin noin vuosi ja neljä kuukautta sitten. Tässä elämässä suru ja ikävä pitävät säälimättä vallassaan, vaikka välillä yrittäisikin pyristellä vastaan. Joskus olo voi tavallisen arjen keskellä hetkellisesti olla siedettävä, mutta erityisen hienot hetket eivät ole hienoja, vaan yleensä erityisen surullisia.

Lapsen löytyminen kuolleena peiton alta, omasta sängystään, on kokemuksena painajaismainen, sanoin kuvaamattoman hirvittävä sellainen. Mutta niin lienee lapsen kuolema millä tavoin tahansa. Eilen luin uutisista, että Suomessa lapsen todennäköisin kuolinsyy on tapaturma. Toki arvelinkin olevan näin, samoin tiesin, että teini-ikäisen (etenkin pojan) riski kuolla on suurempi kuin leikki-ikäisen. Ihminen pelännee kuitenkin vaistomaisesti eniten niitä vaaroja, joita itse on kohdannut. Tiedän, että Ilmarin ei pitäisi kuolla yöllä nukkuessaan, mutta niin ei pitänyt tapahtua myöskään Einolle. Jouduttuaan kerran tilastollisen oikun kohteeksi ihminen lakannee uskomasta todennäköisyyksiin omalla kohdallaan, vaikka uskoisikin edelleen muun maailman pyörivän jonkinlaisten lakien mukaan.

Käänteisen lottovoiton saaminen kahdesti on jo vaikea asia käsitellä. On äärimmäisen epätodennäköistä, että täysin normaalisti sujunut raskaus johtaa vakavasti sairaan lapsen syntymään. Einon kohdalla kyseessä vieläpä oli äärimmäisen harvinainen sairaus. Kun sama lapsi vielä kuolee täysin lääketieteelle selittämättömällä tavalla, ilman, että hänen perussairauttaan pystytään yhdistämään kuolemaan millään tavoin, alkavat sanat "aikamoinen sattuma" jo tuntua laimealta ilmaisulta. On tuskallista joutua sisäistämään, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Vaikka todennäköisesti tapahtuukin todennäköisiä asioita.

Toivotan kaikille lukijoille rauhallista ja mahdollisuuksien mukaan iloista joulun aikaa.