torstai 26. kesäkuuta 2008

Kun loppu lähestyi

Siitä kaikesta, mitä Eino viimeisenä kesänään puuhaili ja oppi, voisi kirjoittaa vaikka romaanin. Olen kiitollinen siitä, että meillä oli vielä se kesä. Eino ja Ilmari leikkivät yhdessä ja nauttivat toistensa seurasta. Kaikki palaset olivat paikoillaan. Elämästä ei puuttunut mitään.

Yksi asia, josta olen erityisen surullinen, on se, etten enää nauti lapsen nukuttamisesta tai nukkuvan lapsen katselemisesta. Ennen se oli minusta kaunis päätös päivälle. Nykyisin peitellessäni lapsen vuoteeseen tai laulaessani tuutulaulua tunnen olevani ilkeä hirviöäiti, joka teeskentelee kaiken olevan hyvin, vaikka aikoo jättää lapsensa yksin kuolemaan. Mitkään vakuuttelut eivät saa minua kokemaan asiaa toisin. Se vain on tunne, jonka kanssa on elettävä. En voi enää käydä itse nukkumaan tyytyväisenä. Poistun nukkuvan lapseni luota mieli täynnä synkkiä pilviä ja surua, ja muistelen kaihoten aikaa, jolloin elämä tuntui onnelliselta ja hallittavissa olevalta.

Alla oleva video on kuvattu 28.6.2007. Eino halusi ennen ulos lähtöä vielä välttämättä käydä läpi astianpesukoneemme kyljessä olevat kirjaimet T, U, R, B, O, K, U, I, V, A, U, S. Muutamaa viikkoa myöhemmin Eino osasi jo kaikki aakkosten kirjaimet sujuvasti, myös vaikeat kuten C tai G. Hän tunnisti myös joitakin pieniä tekstauskirjaimia, mutta ne olivat vielä hieman vaikeita ja Eino keskittyikin mieluummin selkeisiin tikkukirjaimiin.


maanantai 9. kesäkuuta 2008

Kotimaisuus kunniaan

Taannoin eduskuntavaalien alla kirjoitimme mieheni kanssa mieheni silloin pitämään blogiin alla olevan jutun kotimaisista kulutushyödykkeistä, ennen kaikkea elintarvikkeista. Nyt aihe on erityisen ajankohtainen. Elintarvikekriisin uhan tulisi saada niin päättäjät kuin kuluttajatkin ymmärtämään kansallisen omavaraisuuden arvo elintarviketuotannossa ja tukea kotimaista elintarviketuotantoa kaikin keinoin. Toisaalta ruoan kallistuminen houkuttelee hintavertailuun, joka saattaa lyhyellä tähtäimellä tuottaa kotimaiselle vaihtoehdolle epäsuotuisan tuloksen ja siten pitkällä tähtäimellä edesauttaa elintarvikkeiden hintojen kohoamista pilviin.

Jo ekologisistakin syistä on järkevää suosia mahdollisimman lähellä tuotettua ruokaa. Kasvissyönnin ekologisuus on kyseenalaista, jos ruokavalioon kuuluu paljon tuhansien kilometrien päästä moottorikäyttöisin laittein tuotuja tuotteita, kuten soijavalmisteita. Kotieläinten ruokinnassa tulee tietysti myös suosia mahdollisimman lähellä tuotettuja raaka-aineita. Esimerkiksi luomumaidolla on korkeammat tilan omavaraisuusvaatimukset kuin normaalilla maidolla.

Koska aihe siis mielestäni on erittäin tärkeä, julkaisen nyt omassakin blogissani tämän kirjoituksen.


Kansallismielinen kauppakassi

Eräs yksinkertainen ja jokaiselle kaupassa käyvälle mahdollinen tapa tukea maamme hyvinvointia on ostaa mahdollisimman suomalaisia tuotteita. Kauppojen pursutessa monenlaista tuontitavaraa kotimaiseen ostoskassiin tähtäävän kuluttajan on kuitenkin oltava tarkkana. Olen tähän kerännyt muutamia vinkkejä lähinnä elintarvikehankintoja varten.

Raa’an lihan, kalan ja kananmunien sekä tuoreiden kasvisten, marjojen ja hedelmien ostaminen on suhteellisen helppoa, sillä näihin tuotteisiin alkuperämaan merkitseminen on pakkausmerkintäasetuksen nojalla pakollista. Alkuperämaa on ilmoitettava pakkauksessa tai pakkaamattoman tuotteen välittömässä läheisyydessä. Kasvisten, marjojen ja hedelmien kohdalla lainsäädännössä tosin on vaihtelua lajista riippuen, mutta ulkomaisten tuotteiden alkuperämaa on aina ilmoitettava, jos lajia kasvaa tai tuotetaan myös Suomessa. Esimerkiksi monet marjat kuuluvat viimeksi mainittuun ryhmään.

Kypsennetyissä ja prosessoiduissa tuotteissa ainoastaan valmistusmaan ilmoittaminen on lakisääteisesti pakollista. Siten esimerkiksi makkara- tai lihapiirakkapaketissa ei tarvitse ilmoittaa, missä maassa tuotteen valmistukseen käytetty nauta tai sika on kasvatettu ja teurastettu. Puolasta tuoduista mansikoista Suomessa tehdyn hillon valmistusmaa on Suomi, ja marjojen alkuperämaa jää useimmiten kuluttajalta täysin pimentoon. Suomessa leivottuun leipään on voitu käyttää missä tahansa viljeltyä viljaa. Suomalainen tuotemerkki sinänsä ei takaa edes sitä, että tuote on valmistettu Suomessa, saati sitten raaka-aineiden suomalaisuutta. Ostostensa kotimaisuuden maksimoimiseksi kuluttajan onkin tunnettava ainakin yleisimmät vapaaehtoiset, erilaisten järjestöjen hallinnoimat alkuperämerkinnät.

Hyvää Suomesta-Joutsenlippu on Finfood - Suomen Ruokatieto ry:n hallinnoima vapaaehtoinen alkuperämerkintä. Sitä saa käyttää tuotepakkaukseen tai etikettiin painettuna elintarvikkeessa, jonka myyntiin tuleva lopputuote on valmistettu Suomessa ja jonka raaka-aineesta vähintään 75 % on suomalaista alkuperää. Kuitenkin lihaa sisältävien tuotteiden lihan, kalaa sisältävien tuotteiden kalan, kananmunaa sisältävien tuotteiden kananmunan ja maitoa sisältävien tuotteiden maidon on oltava kokonaan suomalaista alkuperää. Lopputuotteen suomalaisuusaste lasketaan raaka-aineiden määrästä todellisen valmistusreseptin mukaan. Lisättyä vettä ei lasketa raaka-aineeksi.

Kotimaiset Kasvikset ry hallinnoi suomalaisen puutarhatuotannon yhteistä laatumerkkiä, Sirkkalehtilippua. Syötävissä tuotteissa Sirkkalehtilipun alla oleva teksti on “puhtaasti kotimainen”. Tämän merkin käyttö edellyttää kasvien täydellistä kotimaisuutta myös kasvisjalosteiden kohdalla. Siten esimerkiksi hilloissa käytettävän kasvisraaka-aineen, kuten mansikoiden tai omenien, on oltava 100 %:sesti Suomessa viljeltyä. Sirkkalehtilipun käyttöoikeuden saamiseksi vaaditaan myös sitoutumista ykkösluokan laatuun ja ympäristön huomioon ottamista viljelyssä mm. erityisellä huolellisuudella torjunta-aineiden käytössä.

Luomuliitto ry:n hallinnoima Leppäkerttumerkki kertoo tuotteen luonnonmukaisuuden lisäksi kotimaisuudesta. Merkin käyttöoikeuden saaminen edellyttää, että alkutuote on 100 %:sesti ja jatkojalostustuote vähintään 75 %:sesti suomalaista alkuperää, eli ehdot ovat paljolti samanlaiset kuin Hyvää Suomesta-Joutsenlipun kohdalla. Sen sijaan Luomu - valvottua tuotantoa -Aurinkomerkki kertoo toki tuotteen luonnonmukaisuudesta, mutta ei kotimaisuudesta, sillä merkki voidaan myöntää myös kokonaan Suomen ulkopuolelta tuodulle tuotteelle, jos merkin käyttäjä kuuluu Suomen luomuvalvonnan piiriin (tällöin tuote on vain etiketöity Suomessa). Jos tämä merkki on käytössä kotimaisessa tuotteessa, tuote on yleensä varustettu lisäksi jollakin kotimaisuudesta kertovalla merkinnällä. Leppäkerttumerkkiä käytettäessä suositellaan, että kotieläinten ruokinnassa käytettäisiin vain kotimaista rehua, mutta tämä ei ole vaatimus. Luomutiloilla suositaan paljon suoraan tiloilta tapahtuvaa vähittäismyyntiä. Ihanteellista tietysti olisikin, jos jokainen kuluttaja voisi ostaa tarvitsemansa tuotteet läheltä kotiaan ilman, että tuotteita tarvitsisi kuljetella pitkiä matkoja. Kaupunkilaiselle tämä harvoin on mahdollista, mutta maaseudulla asuvan kannattanee ottaa selvää, onko lähistöllä elintarvikkeita tuottavia ja myyviä tiloja.

Elintarvikkeita koskevien alkuperämerkintöjen lisäksi mainittakoon Avainlippu, jota hallinnoi Suomalaisen Työn Liitto. Avainlipun myöntämisessä huomioidaan kaikki tuotteen valmistusprosessin aikana syntyneet kustannukset. Näiden perusteella lasketaan tuotteen kotimaisuusaste. Tunnuksen voi saada tuote tai palvelu, jonka kotimaisuusaste on vähintään 50 prosenttia (mainittakoon, että Avainlippu-tuotteiden keskimääräinen kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia).

Vapaaehtoiset alkuperämerkinnät myönnetään tuotekohtaisesti, ei siis valmistajakohtaisesti. Koska kyseessä ovat vapaaehtoiset merkit, ei tietenkään ole taattua, että merkin puuttuminen tarkoittaisi tuotteen olevan ulkomaista alkuperää. Vapaaehtoiset alkuperämerkinnät ovat kuitenkin Suomessa laajassa käytössä - pidetäänhän kotimaisuutta onneksi myyntivalttina etenkin elintarvikkeiden kohdalla. Edellä mainittujen merkintöjen lisäksi tuotteen suomalaisuuden voi toki ilmaista muillakin tavoin. Joka tapauksessa, yleisesti ottaen kuluttaja voi - valitettavasti - olettaa tuotteen tai siinä käytettyjen raaka-aineiden olevan ainakin suurelta osin maahantuotuja, jos pakkausmerkinnöistä ei selvästi muuta ilmene.

Toivotan kaikille lukijoille kansallismielisiä ostosreissuja!

Lähteet:

Elintarviketurvallisuusvirasto
Finfood - Suomen Ruokatieto ry
Kotimaiset Kasvikset ry
Luomuliitto ry
Suomalaisen Työn Liitto

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Kesämuistoja



Eino elämänsä ensimmäi-sellä risteilyllä kesäkuussa 2005





Kesämuistoja on paljon. Vaikka olen ehdottomasti neljän vuodenajan ihminen, en siis ”kesäihminen”, on myönnettävä, että kesämuistoissa on huomattavan suuri suhteellinen osuus erityisiä muistoja, siis muistoja sellaisista tapahtumista ja tekemisistä, joita ei niin muihin vuodenaikoihin liity. Etenkin kesäisin tehdään paljon asioita perheen kanssa. Silloin matkustellaan, mökkeillään ja ulkoillaankin enemmän kuin muina vuodenaikoina.

Eino ehti käydä risteilyllä kaksi kertaa. Molemmat risteilyt ajoittuivat kesään. Jälkimmäiseltä, jolla kävimme elokuussa 2006, ei valitettavasti jostain syystä ole yhtäkään valokuvaa. Taisimme olla jokseenkin täystyöllistettyjä luoviessamme Einon Siljalandia-tuokioiden ja hoitotoimenpiteiden sekä toisaalta tuolloin kolmekuisen Ilmarin kaitsemisen välillä, eikä ilmeisesti valokuvaukselle riittänyt resursseja. Mukavat muistot matkasta kuitenkin jäi. Ilmari veti risteilyn ajan vastasyntyneen roolia (joka olikin siihen asti jäänyt hoitamatta), eli nukkui koko ajan imemistaukoja lukuun ottamatta. Eino viihtyi hyvin Siljalandiassa. Hälinä ja lasten runsaus ei tuntunut häiritsevän Einoa tippaakaan. Einon ruokailut järjestyivät hyvin Siljalandian yhteydessä olevassa hoitotilassa. Einon kasvuhormonihoidon takia meidän oli otettava jääkaapillinen hytti, ja jääkaappi helpotti tietysti huomattavasti myös eväsasioiden järjestämistä.

Risteilylle lähtemisessä oli pitkälti tarkoituksena suoda Einolle hieman vaihtelua kovin vauvapainotteisesti sujuneeseen kesään. Täytenä yllätyksenä tuli rentouttava tuokio myös meille vanhemmille. Laiva lähti satamasta yhdeksän aikaan illalla (kyseessä oli siis Turku-Tukholma-lautta), ja molemmat lapset nukahtivat saman tien. Mieheni lähti etsimään meille jotakin syötävää, ja palasi mukanaan noin neljää tukkimiehen annosta vastaava kuljetus mitä herkullisinta, nälkää varten suunniteltua ruokaa. Minulla alkoi juuri niihin aikoihin olla raskauden aikana kertynyt vararavinto käytetty, ja juuri sillä hetkellä tajusin ensimmäisiä kertoja synnytyksen jälkeen olevani todellakin nälkäinen. Lihapulla- ja perunamuussivuoret hävisivät ennätystahtia. Valitessamme jääkaapillisen hytin olimme vahingossa saaneet kaupan päällisiksi muutakin luksusta, nimittäin pienen pöydällä ja kahdella tuolilla sisustetun erkkerin, jossa oli ikkunat merelle. Siinä siis söimme illallista hämärässä hytissä, pimeää merta katsellen, kahden poikamme nukkuessa sikeästi vieressä. Jokseenkin yhtä leppoisa oli seuraavan päivän lounaamme, Einokin nimittäin nukkui makoisat päiväunet Siljalandiassa touhuamisen lomassa.

Käytännön järjestelyt hoituivat hyvin myös ensimmäisellä risteilyllä. Eino ei osannut silloin vielä istua, ja muistan vieläkin elävästi, miten syötin häntä hytin sohvalle nostetussa vauvanistuimessa. Silloinkin oli merinäköala, meillä molemmilla. Eino oli juuri niihin aikoihin alkanut syödä todella hyvin vauva-ajan ongelmien jälkeen. Emme tainneet edes käydä lämmittämässä huoneenlämpöisiä soseita missään. Molemmilla risteilyillä pyysimme ylimääräisen peiton Einolle matkasängyn ohuen patjan lisukkeeksi, ja se järjestyi aina ilman muuta. Kaikin puolin on sanottava, että laivayhtiön(kin) puolesta lasten kanssa tekemämme risteilyt ovat sujuneet todella hyvin. Jälkimmäiseltä risteilyltä voisi mainita mm. sen, että paitsi että ruoat sai tuoda hyttiin, astioitakaan ei tarvinnut palauttaa vaan ne sai jättää käytävälle hytin oven ulkopuolelle. Hyttisiivooja odotti sen aikaa kun Ilmari nukkui sängyllämme. Hän tarjoutui odottamaan myös imetyksen ajan Ilmarin herättyä. Voin omien kokemusteni perusteella lämpimästi suositella Silja Linen risteilyjä kaikille pienten lasten kanssa laivalle haluaville!

Vähän Einon kuoleman jälkeen vielä ajattelimme, että ehkä kävisimme risteilyllä taas sitten, kun Ilmari olisi suunnilleen saman ikäinen kuin Eino oli viimeisimmällä risteilyllämme. Mutta kyllä se ajatus nyt tuntuu aivan liian raskaalta. Eihän mikään kuitenkaan olisi kuten silloin. Koko se entinen elämä on mennyttä, kaikki ne helpot tavat tuntea iloa ja rentoutua. Ilmari tuntuu ainoalta kelvolliselta syyltä tehdä ylipäänsä mitään, ja Ilmarin kanssakin hauskojen ohjelmanumeroiden läpikäyminen on kuin tarpoisi vastatuuleen lumihangessa. On pinnisteltävä eteenpäin, mutta jokainen askel vaatii valtavasti voimia.

Viime aikoina olen tajunnut sen, sinänsä itsestään selvän, tosiasian, että en ole menettänyt ainoastaan Einoa. Tietyllä tavalla olen menettänyt myös Ilmarin taaperoajan. Minulle oli aiemmin oleellinen elämän perusperiaate, että jokaisesta hetkestä on otettava irti kaikki mahdollinen, nautittava niin paljon kuin voi. Tällä periaatteella sain pehmennettyä monet elämän hankaluudet, kuten vaikkapa Einon alkuvaikeudet ja Ilmarin syntymän jälkeisen mylläkän. Aika kultaa muistot aika hyvin, kun pitää oman mielen aina positiivisena. Einon kuoleman jälkeen en ole kuitenkaan pystynyt noudattamaan tätä periaatetta. Viimeisten kymmenen kuukauden muistot ovat kuin musta möykky, vaikka niiden kuuluisi olla ihania, pikkutaaperon kehityksen seuraamiseen liittyviä. Pelkästään Ilmarin kannalta ajatellen takanani on upea elämänvaihe, olen ollut pienen poikani kotiäitinä ja saanut keskittyä helppoon ja sujuvaan äitiyteen. Sisimmässäni en ole kuitenkaan ottanut vastaan sitä onnea, mikä minulle on ollut tarjolla, ja olen liian surullinen poteakseni edes huonoa omaatuntoa. Einon kuolema ei käänny hyväksi yltiömäisimmälläkään positiivisuusajattelulla.

Einon ensimmäisenkin kesän muistot tuntuvat olevan yllättävän lähellä. Koimme silloin paljon vastoinkäymisiä, mutta koska niistä selvittiin, muistoista tuli pian kauniita ja lämminhenkisiä. Yksi merkittävä juhlapäivä sinä kesänä oli ehdottomasti 7.7., jolloin Eino pääsi sairaalasta kotiin. Silloin minua kyllä kovasti jännitti, miten elämä kotona alkaisi sujua. Olimme kuusi viikkoa seuranneet Einon hoitoa sairaalassa lähes statisteina, hoitaja oli yleensä vaipanvaihdossakin mukana. Sitten yhtäkkiä olimme kotona vauvan ja epämääräisen ruisku- ja lääkepinon kanssa. Kuriositeettina mainittakoon, ettei mukana ollut yhden yhtä kirjallista hoito-ohjetta. Ensimmäisenä yönä taisimme nukkua noin puoli tuntia, vaikka Eino kyllä tuhisi sikeästi omassa sängyssään läpi yön, syöttöaikoja lukuun ottamatta, kuten kai hyvin koulutetut laitosvauvat yleensä tekevät. No, asiat tietysti lutviutuivat ja itsevarmuus löytyi. Opin pian nauttimaan siitä, että sain olla Einolle oikea äiti, enkä enää pelkkä nimellinen päähenkilö ilman aktiivista roolia. Olen iloinen siitä, että edes yritin imettää Einoa sairaalan estelevästä kannasta huolimatta. Jos saisin uuden mahdollisuuden, yrittäisin vielä enemmän. Niistä hetkistä jäi hyvät muistot.







"Baby you're all that I want
When you're lying
here in my arms
I'm finding it hard to believe
We're in heaven."