sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Kenen oikeus on adoptio?

Homoparien adoptio-oikeuksia koskevat lakialoitteet ja –muutokset ovat olleet viime vuosina jonkinasteinen muoti-ilmiö Euroopassa. Norjassakin on äskettäin tehty lakiehdotus homoparien adoptio-oikeuden puolesta. Lain läpimenoa pidetään todennäköisenä. Lasten ja perheiden asioista vastaava ministeri, työväenpuolueen Anniken Huitfeldt, kuvailee sanomalehti Aftenpostenissa lakiehdotusta ”historialliseksi askeleeksi kohti tasa-arvoa”.

Minusta on pelottavaa, että ministeri, jonka pitäisi ajaa ensisijaisesti lasten asioita, ajattelee adoptiossa itseisarvon olevan vanhempien oikeuksissa. Hän ei sano, että lakiehdotus on historiallinen askel kohti lasten parempaa tulevaisuutta. Vaikka asia olisikin näin, se ei tunnu ensisijaisesti ministeriä kiinnostavan. Homojen oikeudet tuntuvat olevan hänen sydäntään lähimpänä. Herääkin kysymys, miksi tällainen ihminen on Norjan hallituksessa vastaamassa lasten asioista.

Sitten iänikuiseen kysymykseen siitä, onko homoperheessä kasvaminen lapselle hyväksi. Ensinnäkin, olisi tietysti järjetöntä väittää, että tällainen ympäristö olisi lapselle huono vaihtoehto verrattuna moneen muuhun. Maailmassa on valtava joukko lapsia, joilla ei ole edes riittävästi ruokaa. On lapsia, joita pahoinpidellään tai käytetään seksuaalisesti hyväksi. Kyllähän kunnollinen homoperhe olisi monille maapallon lapsille paratiisi. Olisiko se sitten yhtä hyvä kuin kunnollinen heteroperhe? No, minun mielestäni ei, muun muassa siksi, että koska heteroseksuaalisuus on seksuaalisista suuntautumisista ylivoimaisesti yleisin, on tietysti todennäköisintä, että adoptoidusta lapsesta itsestäänkin tulee hetero. Näin ollen on hänelle ihanteellista, jos hän on lapsuudessaan saanut mallin parisuhteesta, johon kuuluu nainen ja mies.

Mutta kasvaahan useimmista yksinhuoltajienkin pilteistä oivia aikuisia, vaikka eivät ole perinteistä perhemallia nähneet. Ja nykyään on vaikka millaisia onnistuneita uusioperhekokoonpanoja. Ja niin edelleen. Toki näin on. On kuitenkin huomioitava, että adoptioon päätyvät lapset ovat usein tunne-elämältään epävakaita jo adoptioperheeseen tullessaan. He ovat joutuneet pois entisestä ympäristöstään, vanhat ihmissuhteet ovat katkenneet, ja he ovat joutuneet kokemaan sellaisia asioita, joita yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Heillä on huonot lähtökohdat käsitellä uusien vanhempien erilaisuutta ja esimerkiksi kiusatuksi tulemista. Adoptiolapsille pyritään takaamaan kaikin keinoin se, että heidän ”uusi” elämänsä olisi perusominaisuuksiltaan mahdollisimman ihanteellinen ja lapsen mielelle yksinkertainen.

Kuten jo aiemmin totesin, maailmassa on loputtomasti lapsia, joille olisi varmasti tervetullut muutos päästä eurooppalaiseen, hyvinvoivaan ja rakastavaan homo- tai lesboperheeseen. Miten käytännössä kaunis tavoite sitten toteutuu, jos eurooppalaiset muuttavat omaa lainsäädäntöään asian suhteen? Epäilen, että ei oikein mitenkään. Suomen lainsäädännön mukaan yksin elävillä naisilla ja miehillä on adoptio-oikeus. Tällä hetkellä tällä ei ole merkitystä, koska yksikään sellainen maa, josta adoptiolapsia Suomeen tulee, ei ota käsittelyyn yksinäisten henkilöiden hakemuksia. Monissa kolmannen maailman maissa ei ole hyväksyttävää, että nainen kasvattaa lapsen yksin, eivätkä näiden maiden viranomaiset lähetä lapsia ojasta allikkoon, kuten he asian ajattelevat. Mitenkähän näissä maissa suhtauduttaisiin siihen, että lapsi adoptoitaisiin perheeseen, jossa vanhemmat elävät homo- tai lesbosuhteessa? Suomessa suosittujen adoptiokohdemaiden joukossa on maita, joissa homoseksuaalisesta teosta tuomitaan pitkään vankeusrangaistukseen (Intia ja Etiopia). Etelä-Afrikassa homot saavat jopa solmia avioliiton, muissa kohdemaissa parisuhteen virallistaminen ei ole mahdollista.

Entäpä kotimaiset adoptiot? Suomessa, kiitos liberaalin aborttikäsityksemme, adoptioon ei tule paljoa kotimaisia vauvoja. Jokaiselle olisi kymmeniä ottajia. Odotusajat kotimaisessa adoptiossa ovat useita vuosia. Suomessa on käytännössä päädytty siihen, että kotimaiseen adoptioneuvontaan pääsevät vain lapsettomat pariskunnat, joilla ei ole toiveita saada omia lapsia. Uskoisin, että Norjassa tämä tilanne on aika samankaltainen (Norjassahan abortille ei ole asetettu edes muodollisia esteitä kuten Suomessa). Vaikka homo- ja lesboparit otettaisiinkin kotimaiseen adoptioneuvontaan, on vaikea uskoa, että kovin moni vauvansa adoptioon antava vanhempi valitsisi lukuisten ehdokkaiden joukosta sateenkaariparin.

Monilla erittäin katastrofaalisilla alueilla elävät lapset eivät ole ainakaan suomalaisten käyttämien adoptiotoimistojen ulottuvilla. Näistä maista puuttunee toimiva viranomaisverkosto, joka adoptiot organisoisi. Toteutuakseen adoptio vaatii viranomaistoimintaa, ja kun tällaista on, on myös valvontaa ja ehdokkaiden karsintaa. Kuten jo aiemmin totesin, tässä karsinnassa voivat kriteerit olla hyvin vaihtelevat maasta riippuen. Väitettiin suomalaisista ja eurooppalaisista mitä tahansa, totuus on, että me olemme hyvin ennakkoluulottomia ja avarakatseisia kolmannen maailman kansoihin verrattuna.

On toki useita maita, ainakin Ruotsi, Iso-Britannia, Espanja ja Belgia, joissa homo- ja lesbopareilla on jo adoptio-oikeus. Iso-Britanniassa on adoptiokotia odottavia lapsia omasta takaa. En tiedä, mistä esimerkiksi ruotsalaisten homoparien adoptiolapset tulevat, vai tulevatko mistään.

Suomalaisista puolueista ainakin SDP ja Vasemmistoliitto haluavat kiihkeästi adoptio-oikeutta homopareille. Hallitus kaavailee jo perheen sisäisen adoption mahdollistamista, mutta se ei vasemmistopuolueille riitä.

Yhteenvetona siis, en pelkää, että adoptio-oikeuden antaminen homoille voisi niin Suomessa kuin Norjassakaan saada aikaan kovin paljon pahaa. Eri asia sitten on, saisiko se aikaan niin oleellisen määrän hyvää, että tällaisen lakiehdotuksen käsittelyyn kannattaisi käyttää kansanedustajien kallista aikaa. Se, mikä minua tässä keskustelussa lähinnä ärsyttää, on, että asiaa ei käsitellä ensisijaisesti lasten kannalta. Adoptiosta puhuttaessa kyse ei ole enää seksuaalivähemmistöjä edustavien aikuisten oikeuksista. Kyse on lasten oikeuksista. Lapsista ei saa tulla suvaitsevaisina itseään pitävien poliitikkojen ja tasa-arvoaktivistien pelinappuloita, joilla kyseiset henkilöt ennen kaikkea pyrkivät lisäämään hyvä ihminen –mitaliensa kiiltoa. Toivoisin keskusteluun myös lisää realiteettien huomioimista sekä kokemuksia siitä, miten adoptio-oikeuden antaminen homopareille on vaikuttanut niissä maissa, joissa se on jo toteutunut.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ulkoiseen adoptioon en halua juurikaan ottaa kantaa, koska olen pohtinut enemmän sisäistä adoptiota. Kun perheeseen tulee lapsi (biologinen tai adoptoitu), se ei ole vain yhden pariskunnan yksityisasia, vaan lapsi tulee myös kuuluumaan tietyn perheen lisäksi tiettyyn sukuun, ystäväpiiriin tms. verkostoon. Sen takia minusta on väärin sanoa, että lapsi ei saisi tarpeeksi miehen/heteroparisuhteen malleja sellaisessa perheessä, jossa vanhemmat ovat homoseksuaaleja. Vaikka lapsen vanhemmat olisivat samaa sukupuolta, ympärillä on varmasti olemassa kummankin sukupuolen edustajia sekä heteroparisuhteen malleja. Asianhan voisi toisaalta kääntää niinkin päin, että heteroperheeseen voi syntyä/voidaan adoptoida lapsi, josta tulee homoseksuaali aikuinen. Koska hänen vanhempansa ovat olleet heteroita, lapselle on huono juttu, että hän ei ole saanut kotoaan itselleen luontaista parisuhdemallia.. Tai toisaalta, jos lapsia voidaan saada vain heteroperheisiin, vanhemmat eivät välttämättä osaa kertoa lapsilleen erilaisista perhemalleista, mikä ei ainakaan lisää suvaitsevaisuutta tässä yhteiskunnassa..

Laki perheen sisäisestä adoptiosta samaa sukupuolta olevien parien perheissä on puolestaan erittäin tärkeä nimenomaan lasten oikeuksien kannalta. Lapsia on aina ollut ja tulee aina olemaan myös esim. naisparien perheissä. Näillä lapsilla ei kuitenkaan ole mitään juridista oikeutta kahteen vanhempaan esim. erotilanteissa tai kuolemantapauksissa. Lapsi myös hyväksytään molempiin sukuihin kuuluvaksi helpommin, jos sosiaalinen vanhempi on juridisesti lapsen huoltaja.

Niin ja meinasi unohtua kertoa, että syy siihen, että pohdin näitä asioita ja etsin googlen(kin) avulla tietoa kaikesta aiheeseen liittyvästä, on se että olen naisen kanssa parisuhteessa elävä nainen ja aiomme yrittää lapsen hankkimista.