Sijaisperheiden puolesta

Paikallislehdessämme Vihdin Uutisissa oli jokin aika sitten juttu lasten huostaanottoon ja ylipäänsä lastensuojeluun liittyen. Kunnanvaltuutettu Pia Penttala (sos.dem.) moitti kuntamme käytäntöjä näissä asioissa.

Juttu oli sikäli varsin sekava, että moitteita viskeltiin aika lailla, mutta missään vaiheessa ei kerrottu, mitä moititaan. Eli ei selitetty esimerkiksi sitä, miten kunnassamme tarkalleen ottaen toimitaan, kun ilmenee lapsen huostaanoton tarve. Kirjoitin juttuun vastineen, joka on kokonaisuudessaan tässä:

SIJAISPERHEIDEN PUOLESTA

Vihdin uutisissa n:o 8/2008 kunnanvaltuutettu Pia Penttala (sos.dem.) arvostelee Vihdin lastensuojelua. Kritiikki on varmasti monelta osin aiheellista. Mikäli jutusta oikein ymmärrämme, Penttala moittii muun muassa sitä, että lasten huostaanotot ovat usein vain kahden viikon pituisia. Tänä aikanahan perheen ongelmallinen tilanne tuskin ehtii vielä oleellisesti muuttua. Tämä kuulostaa todellakin epäkohdalta. Kuitenkin Penttalan näkemykset huostaan otettujen lasten sijoittamisesta ovat hämmentäviä.

Penttala hämmästelee sitä, miksi Nikinharjun ”vastaanottavaan perhekotiin” tuodaan Vihdistä vähemmän lapsia kuin muista alueen kunnista. Vastaus käy ilmi pian: ”Täällä ei ole muita kuntia vähemmän huostaanottotapauksia, vaan lapset viedään sijaisperheisiin.” Penttalan mielestä huostaanottotapaukset tulisi keskittää Nikinharjulle. Tarkoittaako Penttala siis, että huostaan otettuja lapsia ei tulisi sijoittaa perheisiin, vaan lastenkotiin? Jutusta saa semmoisen käsityksen. Mikäli näin on, toivoisimme tällaiselle näkemykselle perusteluja.

Sijaisperheeksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista eikä tähän tehtävään ”ajauduta”. Sijaisperheet ovat siis varmasti yleisesti ottaen todella motivoituneita rakastamaan ja kasvattamaan heille sijoitettuja lapsia. Sijaisvanhemmuus ei ole vain työtä, vaan elämäntapa. Suomalaiset lastenkoditkin ovat varmasti korkeatasoisia niin ulkoisilta puitteiltaan kuin myös henkilökunnan ammattitaidon suhteen. Kuitenkin, lastenkodissa henkilökunta on töissä ja lähtee työvuoronsa jälkeen kotiin. Sijaisperheessä eletään normaalia perhe-elämää. Missä mielessä tämä on lastenkotia huonompi vaihtoehto?

Silloin, kun lapsella tai nuorella on selvää häiriökäyttäytymistä, pahoja pelkotiloja tai muita vakavia psyykkisiä ongelmia, lastenkoti on varmasti ihanteellisin vaihtoehto muun muassa asiantuntevan henkilökunnan saatavuuden vuoksi. Mutta pienet ja monet isommatkin lapset sopeutuvat varmasti sijaisperheisiin hyvin. Eikö tällöin juuri tavallisen perheympäristön luulisi olevan omiaan tukemaan tervehenkistä kehitystä? Sijaisperheissä on yleensä myös perheen omia lapsia, joilla on lämmin suhde vanhempiinsa ja tasapainoinen tunne-elämä. He toiminevat hyvänä esimerkkinä huostaan otetuille lapsille, joilla on usein takanaan ikäviä kokemuksia.

On myös huomionarvoista, että lasten hoito sijaisperheissä on yhteiskunnalle huomattavasti edullisempaa kuin lastenkotitoiminta. Penttalan kommenteista saa suorastaan päinvastaisen käsityksen, mutta tämä lienee tekstin järjestelyn aiheuttama harha.

Kuten aina lehtihaastattelujen kohdalla, tässäkin tapauksessa on mahdoton tietää, tulisiko kritiikki kohdistaa Penttalan sanomisiin vai toimituksen tapaan muotoilla asia. Toivomme siis vastauksia esittämiimme kysymyksiin siltä taholta, johon kritiikkimme oikeammin kohdistuu.

Susanna ja Pasi Salonen, Nummela

Juttu julkaistiin heti, ja alla oli myös Penttalan vastaus. Hän vakuutteli, ettei tarkoitus ollut moittia sijaisperhetoimintaa, vaan käytäntöjä muuten. Penttala muun muassa esitti, että jokaisen huostaanotetun lapsen tulisi olla Nikinharjun lastenkodissa 1-3 kuukauden pituinen jakso, jonka aikana muun muassa arvioitaisiin kullekin lapselle paras sijoituskohde. Eipä hän varmaan ihan sitä tarkoittanut, että myös vauvojen ja pienten leikki-ikäisten tapaukset tulisi hoitaa näin?

Tosiasioiden puutteen vuoksi asiaa lienee turha märehtiä tämän enempää. Ehkä pienenä loppukommenttina voisin mainita, että yleisestä sekavuudesta, yhdyssanavirheistä ja ehkäpä aavistuksen verran sosialistisesta ajattelutavasta lastenhoidon ammattilaiset versus perhe-elämä -saralla huolimatta Penttala ansaitsee kehut ainakin nopeasta vastauksestaan. Samaa ei voi sanoa peruspalveluministeristämme, jonka vastausta sähköpostiini edelleen odotan.