Ikävintä on, kun perinteet joutuvat uskontojen miinakenttään. Pelkkä jonkin tietyn uskonnon loukkaaminen ei mielestäni saisi ikinä olla peruste millekään – jossakin asiassa siis olen vapaa-ajattelijoiden kanssa samaa mieltä. Viime vuosien aikana muslimit ja heidän tukijansa ovat kunnostautuneet loukkaantumisissa, mutta tämän pääsiäisen alla osoitti kykynsä myös ortodoksien arkkipiispa Leo marisemalla lapsinoitien hirvittävyydestä. Asiasta käydyissä keskusteluissa tuotiin esille muun muassa se, että noidat eivät alun perin liity virpomisperinteeseen, ja siten noita-asuista palmusunnuntaina voitaisiin ja pitäisi luopua.
Hyvä tavaton, sanon minä. Jonkinlaiseen noita-asuun pukeutuminen on kuulunut virpomiseen niin pitkään, että väliäkö sillä, onko se aivan alkuperäistä virpomisperinnettä vai ei? Pakko ei ole pukeutua, mutta useimmat pukeutuvat niin, ja asiasta loukkaantuminen on sanalla sanoen tyhmää. Juuri tällaisilla tempauksilla arkkipiispat erottavat kirkkoa kansasta ja antavat koko kirkosta luotaantyöntävän kuvan. Kristinuskoa on käännytyksen alusta alkaen juurrutettu pakanakansaan vain tekemällä kompromisseja, eli esimerkiksi sijoittamalla kristilliset juhlat kalenterissa vanhojen pakanajuhlien paikalle ja antamalla kansan liittää juhliin runsaasti pakanallisia ainesosia. Ei se muuten uppoaisi. Kysymys siitä, miksi muslimeja ei saa loukata mutta kristittyjä saa, on sinänsä oikein hyvä, mutta omien naurettavien loukkaantumisaiheiden keksiminen ei ole pohja järkevälle keskustelulle aiheesta.
Hyvin uskovaisetkin suomalaiset pitävät oman kokemukseni mukaan yleensä myös suomalaisia pakanaperinteitä tärkeinä, eikä tässä mielestäni ole mitään kaksinaamaista. Kulttuuriin voi lisätä uutta tarvitsematta luopua vanhasta. Hienoa, että monet osaavat tehdä niin. Kun ei nuole pilkkua, pääsee parhaisiin tuloksiin. Arkkipiispojen (ja muslimien) kannattaisi muistaa tämä. Alueemme seurakunnan päiväkerhossa koristeltiin palmusunnuntaita edeltävällä kerhokerralla pajunoksia, enkä kuullut ohjaajien markkinoivan noita-asukieltoa. Tässä yksi esimerkki siitä, miten syntyy asenneilmapiiri, joka saa minutkin osallistumaan mielelläni lasteni kanssa seurakunnan toimintaan. Ruohonjuuritasolla kirkko on kaukana arkkipiispoista, onneksi.
Omiin pääsiäisajan perinteisiimme kuuluu virpomisen lisäksi rairuohon kasvattaminen, tipukoristeet ja mämmin sekä melko runsas suklaankin syöminen. Pääsiäiskukko munii sunnuntaiaamuna lapsille yllätyksen. Usein vietämme pääsiäisen mökillä, mutta tämän edellytyksenä on pääsiäisen ajoittuminen selvästi huhtikuun puolelle, tai aikainen kevät. Tänä vuonna pääsiäinen tuli turhan aikaisin kesämökkikauden avausta ajatellen. Einolle veimme kynttilöiden lisäksi narsisseja, mistä myös näyttää muodostuneen perheemme pääsiäisperinne. Toivottavasti pieni enkelimme iloitsi yhtä paljon kuin pikkuveli omista pääsiäisyllätyksistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti