Pitkä ja kylmä talvi pakottaa eliölajit kehittymään. Heikkojen karsiutuminen tuntuu nykynäkökulmasta julmalta, mutta vain se – raaka evoluutio – on mahdollistanut sellaiset upeat elämänmuodot, joita Suomen oloissa asustelee. En ole pahoillani siitä, että tämä talvi on ollut eläimille kova. Tämä talvi on monille kantasuomalaisille lajeille ollut tilaisuus jalostua. Tulokaslajit ovat toki kärsineet aidostikin, mutta voiko esimerkiksi sitä, että Etelä-Suomen rusakkokanta on osittain korvautunut metsäjäniksellä, pitää vahinkona? Sitä en kritisoi, että tiettyjä osittain vasta viime vuosina levinneitä lajeja autetaan ruokinta- ja suojapaikkoja järjestämällä. Katson asian olevan metsästysseurojen päätettävissä, niin kauan kun tulokaslajit eivät pelkällä olemassaolollaan uhkaa alkuperäislajeja.
Nykyihminen ei pitkälle pötkisi yksin talviseen metsään jätettynä, eikä tarvitsekaan. Kivikaudellakin talvesta selviytyminen vaati yhteisön tuen, sekä tietysti lapsuuden aikana saadut opit. Joka tapauksessa kivikaudella talvi teki ihmistenkin parissa armotonta ja tärkeää työtä. Vahvalla ja terveellä keholla oli suuri merkitys, mutta ihmiselle kaikkein oleellisin sopeutuma oli kekseliäisyys. Ilman talvea tieteemme ja teknologiamme eivät olisi maailman huipputasoa. Ilman talvea Eino tuskin olisi saanut elää edes kolmea vuotta, eikä Vilja tähänastista elämäänsä.
Arkielämän kannalta talvi tuo haasteita, nykyaikaisen infrastruktuurinkin puitteissa. Talvi tuo kuitenkin mukavaakin vaihtelua kesäpuuhiin. Ripulijuomien sekoittamisen, korvatippojen pusertelun, nenien niistämisen ja yöllisten yskänlääkkeen kuljetusten lisäksi voi esimerkiksi kiipeillä lumikasoissa, hiihtää, laskea pulkkamäkeä ja tehdä lumiukkoja. Ja nauttia lumisateen ja lumisen maiseman kauneudesta.
1 kommentti:
Aivan näin, sinä sen sanoit. Komppaan täysin:)
Lähetä kommentti