Yksityistämisen ongelmia

Vapun kunniaksi poliittinen kirjoitus, jossa kaiketi ”työväen” asialla ollaan (Sivuhuomautus: Vanha oikeisto-vasemmisto-ajattelu joutaa mielestäni jo pikapikaa roskakoriin, mikäli jaottelu on koskaan ollutkaan niin yksiselitteinen kuin välillä annetaan ymmärtää.).

Suomessa julkisrahoitteisilla terveydenhuoltopalveluilla on vahva pohja. Viime aikoina julkinen terveydenhuolto on kuitenkin ajautunut moninaisiin ongelmiin, ja on alettu puhua yksityistämisestä. Kunnat esimerkiksi saattavat ostaa päivystyspalvelut yksityisyrityksiltä. Lisäksi puhutaan paljon siitä, että Kelan tulisi korvata asiakkaille nykyistä paremmin yksityisten terveyspalvelujen käyttö.

Kunnat ovat usein akuutissa pakkotilanteessa järjestäessään terveydenhuoltoa ostopalveluina. Kunnilla on velvollisuus järjestää hoito sitä tarvitseville, ja jos omasta takaa ei ole palvelua annettavana, on se haettava muualta. Oma alueensa on lääkärien ja kuntien yhteistyönä tapahtuva veronkierto, josta koituu toisaalta paremmat nettotulot lääkärille, toisaalta pienemmät menot kunnalle. Idea on, että kunnanlääkäri eroaa virastaan ja perustaa yksityisyrityksen. Kunta tekee hänen kanssaan ostopalvelusopimuksen. Yksityisyrittäjänä lääkäri maksaa vähemmän veroja kuin kunnan työntekijänä, ja kunta välttyy työnantajan harmeilta. Sopimukseen voi esimerkiksi kuulua, että sairastuessaan lääkäri on itse velvollinen hankkimaan sijaisen. Lomarahoja ei tarvitse maksaa jne.

Välillä minua ihmetyttää, kuinka yksityisten lääkäriasemien laskut voivat olla niin huikeita. Kilpailu ei tunnu pitävän yksityislääkärien palkkioita kurissa. Ihmiset lienevät valmiita maksamaan aika suuriakin summia omasta tai lapsensa terveydestä kyseenalaistamatta kovin herkästi, onko laskussa enää mitään tolkkua. Jos julkisella puolella on jonoa, maksukykyinen asiakas menee tietysti yksityiselle. Kela korvaa osan yksityisen lääkäriaseman laskusta. Suurin osa jää asiakkaan maksettavaksi, ja tästä kiukustuneena moni vaatii Kelan osuuden kasvattamista. Olin itsekin ennen näillä linjoilla. Ajattelin yksioikoisesti, että asiakkaan valitessa yksityislääkärin julkisen puolen pitkän jonon vuoksi Kelan tulisi korvata asiakkaalle laskusta sen verran, mitä asian hoitaminen olisi maksanut julkiselle terveydenhuollolle. Onhan julkisella puolella nyt jonossa yksi asiakas vähemmän. Muutenkin kannatin aiemmin avokätistä yksityislääkärien käytön korvaamista, onhan minulla henkilökohtaistakin kokemusta siitä, kuinka pienen osan laskusta Kelan korvaus nykyisellään kattaa. Samoin olen joutunut oppimaan, ettei kaikki suinkaan hoidu julkista reittiä niin nopeasti kuin pitäisi. Olen kuitenkin hieman tarkastanut näkökantaani tämän korvausasian suhteen.

Yksityisten lääkäripalveluiden korvaaminen julkisista varoista eriarvoistaa kansalaiset. Ensimmäinen vaikutus korvauksia nostettaessa on tietysti vain se, että vähänkin varakkaat menevät aiempaa useammin yksityiselle, eikä se vielä haittaa ketään, sillä toistaiseksi julkinenkin terveydenhuolto on korkeatasoinen. Kuitenkin, mitenhän kävisi, kun julkisella puolella alkaisikin käydä keskimäärin selkeästi alemman sosiaaliluokan edustajia kuin yksityisellä? Voisin kuvitella, että lääkäritkin alkaisivat tällöin entistä herkemmin valita yksityisvastaanoton, eivät pelkästään rahan takia, vaan myös siksi, että rikkaita on kivempi hoitaa. Heillä ei ole keskimäärin yhtä vaikeita sosiaalisia ongelmia, he ovat ehkä keskimääräistä keskustelutaitoisempia ja motivoituneempia huolehtimaan itsestään ja perheenjäsenistään. Julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välille muodostuisi paljon nykyistä syvempi kuilu. Yksityisen terveydenhuollon käytön korvaaminen nielisi rahaa julkisen terveydenhuollon kehittämiseltä. Parhaat lääkärit ja hoitajat lähtisivät. Julkinen terveydenhuolto rappioituisi, ja tästä kärsisivät tietysti ennen kaikkea vähävaraiset asiakkaat. Mentäisiin kohti Amerikan mallia, joskin hieman eri tekniikalla. Verotus olisi edelleen korkea, valtiohan tukisi yksityislääkärien asiakkaita. Ainoa voittaja olisivat yksityislääkärit, jotka saattaisivat hivuttaa palkkioitaan vähitellen yhä ylemmäs.

Nykyisin olen sitä mieltä, että yksityisten terveyspalveluiden käytön korvaaminen julkisista varoista tulisi lopettaa kokonaan. Näin säästyvät rahat tulisi käyttää julkisen terveydenhuollon kehittämiseen niin, että ihmisten ei olisi pakko mennä yksityiselle. Halukkaat voisivat edelleen esimerkiksi ottaa vakuutuksen ja käyttää yksityistä mielin määrin. Tällaisten huvin vuoksi otettavien vakuutusten käyttöön ei kuitenkaan tulisi kannustaa esimerkiksi vakuutusmaksuista annettavin verovähennyksin. Näin köyhätkin saisivat tarvitessaan laadukasta terveydenhuoltoa, mikä pitkällä tähtäimellä vähentäisi alemman sosiaalisen luokan ongelmia. Tällä periaatteellahan julkinen terveydenhuoltojärjestelmä kai on Suomeen alun perin kehitettykin. Pyrkimyksenä tulisi mielestäni olla ostopalveluiden käytön välttäminen. En tunne terveydenhuollon talouden rakennetta niin hyvin, että osaisin sanoa, mitä konkreettisia muutoksia esimerkiksi lainsäädäntöön pitäisi tehdä, mutta minun on vaikea uskoa, että jos terveydenhuoltojärjestelmä ylipäänsä halutaan pitää julkisrahoitteisena, yksityisyritysten sekoittaminen soppaan voisi olla pitkällä tähtäimellä eduksi.

Poikkeustilanteita on, eli jotkut erikoissairaanhoidon palvelut on varmasti järkevää järjestää ostopalveluina. Nämä tilanteet tulisi harkita tapauskohtaisesti, mutta käytännössä ne olisivat sellaisia erityistä asiantuntemusta vaativia toimenpiteitä, joita tarvitaan hyvin harvoin., mutta joille yksityispuolella on sen verran kysyntää, että asiantuntemusta on yksityisklinikoilla olemassa. Roskapostilaatikkoni innoittamana mainitsen yhden esimerkin, nimittäin peniksensuurennusleikkaukset. Joskus, hyvin harvoin, voi jokin sairaus aiheuttaa sen, että penis jää todella poikkeuksellisen pieneksi ja kyseinen ihminen on silti kiistatta mies. Tällöin lienee oikeudenmukaista, että yhteiskunta korvaa peniksensuurennusleikkauksen, mikäli potilas tätä toivoo. On järkevää, että leikkauksen suorittaa ostopalveluna yksityinen plastiikkakirurgi, jolla on varmasti alueelta enemmän kokemusta kuin julkisen sairaalan urologilla.

Samat yksityistämisen ongelmat koskevat lasten- ja vanhustenhoitoa sekä koulutusta. Perinteisesti julkisten palvelujen puolustaminen on ollut vasemmistopuolueiden työsarkaa, mutta se laita on seonnut monikulttuuri-ideologiansa ja itseisarvollisten tasa-arvovaatimustensa syövereissä. Minun nähdäkseni vasemmistopuolueet eivät enää puolusta pieni- tai keskituloista, niin sanottua tavallista suomalaista. En tiedä, puolustavatko he enää oikeastaan mitään todella olemassa olevaa ihmisryhmää, vaiko lähinnä vain jotakin irrationaalista maailmankatsomusta. Oppositiosta on ollut helppo toistella mantraa julkisten palveluiden puolesta, vaan kuinka paljon asia kiinnosti esimerkiksi edellisellä hallituskaudella?

Muuten, olen ehkä tämän kirjoituksen aikana antanut sellaisen vaikutelman, että pidän lääkäreitä rahanahneina niljakkeina. Näin ei ole, vaan maksimaalisen voiton tavoittelu kuuluu uskoakseni aika kiinteästi ihmisluontoon. Yksilöllisiä eroja on, mutta ei ammattikunnallisia. Useimmat ottavat varmasti mielellään työstään niin paljon rahaa kuin voivat saada. Valtiontaloutta tuleekin hallita demokraattisesti valitusta eduskunnasta käsin, ei luottamalla yksittäisten ammatinharjoittajien moraaliin.

Vastustan kommunistista yhteiskuntaa (tarvittaessa) henkeen ja vereen asti. Harkitusti kohdennettuna sosiaalisuus – käytettäköön mieluummin tätä sanaa kuin sanaa sosialismi - on kuitenkin hyvä renki. Laadukas julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto sekä koulutusjärjestelmä ovat hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Pitäkäämme niistä kiinni.