perjantai 19. syyskuuta 2008

Kunnallisvaalit lähestyvät

Nyt seuraa hieman mainontaa tulevia kunnallisvaaleja silmällä pitäen. Oma ehdokkaani on sama kuin edellisissä kunnallisvaaleissa, eli mieheni Pasi Salonen (perussuomalaiset).

Lasten kotihoidontuen kuntalisät sekä kyläkoulujen puolustaminen ovat esimerkkejä aiheista, jotka ovat tärkeällä sijalla ehdokkaani vaaliohjelmassa. Luonnollisesti kyseiset aiheet ovat varsin läheisesti meidän perhettämme koskevia. Mitä lapsiperheiden tukijärjestelmään yleensä tulee, se on toki jokseenkin naurettavalla tasolla. Useimmat perheelliset lienevät huomanneet, että Suomessa on taloudellisesti kannattavampaa tehdä miltei mitä tahansa muuta kuin perustaa perhe, saati hoitaa lapsensa itse. Kodin ulkopuoliseen hoitoon yllyttäminen sapettaa minua erityisesti, koska siitä ei koidu yhteiskunnalle edes lyhyen tähtäimen säästöjä. Sitä paitsi Vihti-lisän nykyisiin maksuperusteisiin liittyy perustavaa laatua olevia epäkohtia, oltiin varsinaisesta Vihti-lisän suuruudesta mitä mieltä tahansa (viittaan taannoiseen kirjoitukseeni Vihdin uutisissa). Mitä kyläkouluihin tulee, yksi esimerkki erikoisesta ratkaisusta on Olkkalan koulun lakkauttaminen. Oinasjoellahan jatkaa toimintaansa vanhaa Olkkalan koulua pienempi koulu, vaikka Oinasjoelta on kirkonkylälle lyhyempi matka kuin Olkkalasta. Etteivät vain olisi jonkun kunnanvaltuutetun henkilökohtaiset intressit päässeet vaikuttamaan asiaan? Lienee syytä mainita, etten kannata Oinasjoen koulunkaan lakkauttamista. Jos koulukuljetukset järjestetään hyvin, niiden kustannukset vienevät suuren osan lähikoulun lakkauttamisesta saaduista säästöistä. Erityisen häpeällistä Vihdissä on tällä hetkellä se, että koulukuljetuksia ei ole järjestetty edes tyydyttävästi. Kunta säästää, mutta lasten koulunkäynti, hyvinvointi ja turvallisuus kärsivät.

Itse näen kunnallisvaalit osana laajempaa poliittista kenttää. Tämä on ehkä vähän makuasia, mutta koska Matti Vanhanen on mielestäni pöljä, en äänestäisi keskustaa, vaikka minulla olisikin nyt mahdollisuus äänestää hyvää tyyppiä naapurista. Tietenkään puolueen kaikista ehdokkaista ei tarvitse eikä voikaan pitää. Suhteellisessa ääntenlaskutavassa on aina se riski, että ääni menee ei-toivotulle henkilölle, ja se riski on äänestäjän otettava. Mitä tulee omaan suhteeseeni Timo Soiniin, hän on mielestäni oikein rehti ja fiksu mies. Kaikesta en ole hänen kanssaan samaa mieltä, mutta keskeisillä politiikan alueilla olemme samoilla linjoilla. Tärkeinä pitämiäni asioita ovat ennen kaikkea Soinin ymmärrys maaseudun ongelmia kohtaan ja syvä huoli maaseudun tulevaisuuden puolesta, sekä suomalaisen kulttuurin kunnioitus ja luottamus suomalaisiin ihmisiin. Vaikka Timo Soini on vahvasti uskovainen mies, hänen poliittisissa puheissaan ei näy negatiivisia uskonnollisia vivahteita, joilla tarkoitan sitä, miten monet korkea-arvoisetkin poliitikot saattavat hokea jotakin käsitystä absoluuttisena totuutena, kykenemättöminä kuuntelemaan tai ainakaan sisäistämään minkäänlaisia järkeviä vasta-argumentteja. En väitä, että perussuomalainen politiikka olisi täydellisen yhteiskunnan tae, mutta tämän puolueen ideologia on lähimpänä omaani. Eduskuntavaalien alla tuli oikeastaan jokaisesta muusta puolueesta ilmi jotakin sellaista, mikä olisi tehnyt kyseisen puolueen äänestämisen minulle hyvin vaikeaksi.

Vihti on kasvava kunta, jonka päättäjien on ymmärrettävä kasvuun liittyvät haasteet. Sinänsä Vihdin kasvutapa on mielestäni aika terveellä pohjalla, mutta palveluiden on pysyttävä perässä. Keskittämisessä on jo menty liian pitkälle. Kuntatasollakin olisi pidettävä mielessä kansalliset ja globaalit ongelmat ja pyrkiä siten esim. päästöjen rajoittamiseen. Palveluiden sijoittaminen vain pariin suurimpaan taajamaan ei totisesti vähennä liikennettä. Vihdin vielä elinvoimainen maaseutu on vaalimisen arvoinen asia, ja kuntarakennetta olisi suunniteltava siltä pohjalta. Näen ratayhteyden ensisijaisena hankkeena tulevaisuuden pääkaupunkiseudulle suuntautuvan liikenteen järjestelyjä suunniteltaessa. En kannata lyhyen tähtäimen säästötoimia, joista voi seurata tulevaisuudessa vakavia ongelmia. Esimerkkinä mainittakoon Pajuniityn perhekeskuksen keskeneräiseksi jätetty katto. Mahdollisista tulevaisuuden kosteusvaurioista joutuvat maksamaan paitsi kunta, ehkä myös lapset ja perhekeskuksen henkilökunta, terveydellään. Päättäjien - niin kunnallisella kuin valtiollisellakin tasolla - tulisi myös kyetä säilyttämään kunnioitus työnantajiaan ja heidän ongelmiaan kohtaan. Tämä tarkoittaa muun muassa asiallista reagoimista asiallisiin yhteydenottoihin.

Toivon kunnanvaltuustoomme muutosta. Asuinpaikastasi tai poliittisista mielipiteistäsi riippumatta, muistathan ainakin äänestää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti