keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Evoluutio

Darwinin kehittämä evoluutioteoria on kiehtonut minua siitä asti, kun siitä ensimmäisen kerran eli kouluikäisenä kuulin. Uskon ilman muuta, että evoluutioteoriaan kuuluvat väitteet lajien synnystä ja jalostumisesta ovat totta. Uskon, että kaikki niin ihmisen kuin minkä tahansa eläimenkin voimakkaimmat vietit ovat selitettävissä evoluutioteorian avulla.

Evoluutioteorian mukaan elämän tarkoitus on tuottaa mahdollisimman paljon lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Minun mielestäni on varsin yksiselitteistä, että ihmisenkin toiminta pääasiallisesti selittyy tällä tarpeella, vaikka nykymaailmassa ei ehkä äkkiseltään siltä aina vaikutakaan. Nykyään moni lisääntymisikäinen aivan karsastaa ajatusta jälkeläisten saamisesta, mutta silti useimmat haluavat harrastaa paljon seksiä lisääntymiskykyisiltä vaikuttavien vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa. Useimmat vanhemmat haluavat pitää lapsistaan hyvää huolta, vaikka sitten oman terveytensä kustannuksella. Se on aivan luonnollista, evoluutioteorian mukaanhan yksilöllä ei ole merkitystä itselleen. Oma keho on vain väline jälkeläisten tuotantoon. Tylyä kyllä, mutta sama pätee puolisoon.

Lajin kehitys elää koko ajan. On aivan selvää, että jatkuvasti syntyy evoluution kannalta epäonnistuneita yksilöitä. Se, että yksilö on evoluution kannalta epäonnistunut, tarkoittaa sitä, ettei tämä yksilö pysty tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Harva sairaus vaikuttaa suoraan lisääntymistoimintoihin. Kuitenkin, lisääntymistä varten on myös pystyttävä säilymään hengissä läpi lapsuuden ja sitten huolehtimaan itsestään ja jälkeläisistään niin kauan, kun nämä suoranaista apua tarvitsevat. Sairaudeksi nimitetään yleensä tilaa, joka haittaa jotakin näistä vaiheista. Nykyään lisäksi edellytetään, että tilan on hoitamattomana joko merkittävästi häirittävä yksilön elämää puhtaasti individualistisessa mielessä tai aiheutettava haittaa toiselle yksilölle, jotta tilaa voisi kutsua sairaudeksi. Esim. homous ja lesbous eivät nykymääritelmän mukaan ole sairauksia, mutta lapsiin kohdistuva seksuaalinen mielenkiinto on. Evolutionäärisessä mielessä nämä kaikki taipumukset ovat äärimmäisen vahingollisia, mutta vain viimeinen täyttää edellisen lauseen sairautta koskevat kriteerit.

Kun Eino syntyi, sain kokea evoluution luomien tunteiden myrskyn. On aivan suunnattoman avuton ja samalla ikiaikaisen mahtava tunne tajuta, ettei itse ole mitään. Vain vauvan selviytymisellä oli merkitystä. Niin toivottu vauva kuin Eino olikin, en silti ollut ennen Einon syntymää - tai ainakaan ennen raskautta - täysin hahmottanut sitä, että hän todella oli minun syyni elää. Einon syntymä mullisti maailmani, ja sai monet muut, aiemmin tärkeät, asiat paljastamaan vähäpätöisyytensä. Kuitenkin, heti Einon syntyessä kävi ilmi, että evoluutio ei olisi hänelle elämää toivonut. Luonnollisissa oloissa, ilman nykylääketiedettä, hän olisi kuollut heti synnyttyään. Itse asiassa, koska synnytys ei käynnistynyt spontaanisti, mikä ainakin osittain selittyi Einon sairaudella, Eino olisi hyvinkin saattanut kuolla jo kohtuun. Minä olisin saattanut kuolla myös, mikä olisi tietysti ollut hyvin taloudellista ottaen huomioon Einon sairauden mahdollinen perinnöllisyys. Yhteisölle ei olisi ollut kovin kannattavaa elättää naista, joka tuottaa suurella todennäköisyydellä heti synnyttyään kuolevia vauvoja.

Mikäli säännöt olisivat edelleen samat kuin tuhansia vuosia sitten, olisi minun ehkä mahdollista hyväksyä Einon kohtalo. Mutta nyky-yhteiskunnassa asiat ovat toisin. Yksittäisen ihmisen selviytyminen ei enää määräydy samojen lakien mukaan kuin esi-isiemme asettuessa tähän maahan. Jälkeläisten tuotanto ei enää juurikaan korreloi samojen ominaisuuksien kanssa kuin kivikaudella. Ihmisen evoluutio klassisessa mielessä on pysähtynyt tai jopa alkanut kulkea taaksepäin, lajia rappeuttaen. Mutta onko tästä välttämättä haittaa? Nykyaikaisissa hyvinvointivaltioissa on pystytty luomaan infrastruktuuri, jonka ansiosta vakavastikaan sairaat yksilöt eivät ole yhteisölle kohtuuton rasite. Usein he ovat työikäisinä jopa yhteisön tuottavia osia. Useimmille kansalaisille tällainen yhteiskuntarakenne sopii hyvin. Paitsi että se tuo henkilökohtaista turvaa, se tyydyttää useimpien ihmisten suhteellisen voimakkaan kyvyn tuntea myötätuntoa heikompia kohtaan.

Kivikaudella ihmistä raa'asti muokannut evoluutio taatusti repii hiuksiaan päästään nähdessään synnynnäisesti sairaita vauvoja vastasyntyneiden teho-osastolla. "Hei, ei näin!", se huutaa. "Mitä te oikein kuvittelette tekevänne..." Evoluutio on suuressa viisaudessaan luonnut lajin, joka on niin älykäs, ettei sen tarvitse enää välittää luonnonlaeista. Vielä enemmän, se ei enää halua välittää niistä, vaan tuntee myötätuntoa ja suojelunhalua, joka harpaten ylittää järjen rajat. Miten tämä on mahdollista? On evolutionäärisesti järkevää suojella lastaan, mutta että sairasta lasta? Ja mikä järki on siinä, että lapsen menetys hallitsee vanhemman elämää kuukausia, jopa vuosia? Ei kuollutta takaisin suremalla saa, eikö olisi nopeasti siirryttävä elämässä eteenpäin? Ovatko ihmisen kummallisia ajatusketjuja luovat aivot loppujen lopuksi vain epäonnistuneen evoluution ala-arvoinen lopputulos?

Luonnonlakeja kunnioittamattomasta ja muutenkin kummallisesta käytöksestään huolimatta ihminen on onnistunut saavuttamaan melkoisen aseman maapallolla. Ihmisellä on outoja toiveita, mutta kai sekin on saavutus sinänsä, että ihminen pystyy näitä toiveitaan toteuttamaan. On mahdotonta arvioida, millaiset ominaisuudet ovat tulevaisuudessa tärkeitä. Jos jokin luonnonkatastrofi tuhoaa maapallolta ihmisen luoman teknologian, luonnonlait astuvat nopeasti voimaan. Ainakin tilapäisesti. Toisaalta, mikäli elämä maapallolla saa kehittyä edelleen ihmisen valvovien käsien alla, saattaa tulevaisuuden ihanneihminen poiketa hyvinkin paljon kivikauden menestyjästä. Geeniteknologia saattaa irrottaa ihmisen lopullisesti luonnonlakien kahleista. Mahdollinen vaihtoehto lienee myös ihmisen hidas tuhoutuminen evoluution umpikujaan.

Haluan uskoa, että sisimmässäni tiedän, mikä on oikein ja mikä väärin. En pysty ajattelemaan, että Einon kuolema oli oikein. Oli syynä sitten sielu, epäonnistunut evoluutio tai jokin vaisto, jota en vielä ymmärrä, rakkaus ja ikävä Einoa kohtaan ohjaavat elämääni. Enkä edes yritä taistella vastaan. Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa, pieni päivänsäteeni.





Eino-vauva 6 kk

2 kommenttia:

man with desire kirjoitti...

Evoluutioteorialta putoaa täysin pohja pois kun lukee tämän linkin takana olevan kirjoituksen:

http://koti.phnet.fi/elohim/uskotkokehitysoppiinji

Susanna Salonen kirjoitti...

Kiitos kommentista, jonka ansiosta minun tuli luettua vanha kirjoitukseni ja korjattua jokunen kirjoitusvirhekin. Evoluuutioteorian kannattajissakin lienee useita koulukuntia. Kuten kirjoituksestani käynee ilmi, itse en ajattele, että elämän syntyä ja kulkua ei ohjaisi mikään korkeampi voima. Uskon, että Darwinin esittämät teoriat pitävät koko lailla paikkansa, mutta aukot ja kummallisuudet selittyvät ilmiöillä, joita tieteen on turha yrittääkään määritellä. Tiedän, että on myös tiukemman linjan tieteen kannattajia, jotka kieltävät, että minkäänlaista jumalolentoa voisi olla olemassa. Mikäli tämä elämänkatsomus tekee jonkun tyytyväiseksi, niin olkoon minun puolestani näin. Toisaalta, mikäli jonkun on vaikea uskoa evoluutioteoriaan ylipäänsä, niin teologinenkin ajattelutapa voi olla aivan harmiton vaihtoehto. Uskontoasioissa olen hyvin suvaitsevainen, kunhan uskonnosta ei koidu harmia yksilön ympäristölle.