keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Joulun aikaan

Jo toisena vuotena peräkkäin olemme saaneet nauttia lumisesta talvesta, ja joulustakin näyttäisi tulevan valkoinen. Perheemme on myös jo toisena vuotena peräkkäin saanut nauttia melko lailla leppoisasta joulun odotuksesta. Koettuani joulun sairaalassa vastasyntyneen Viljan kanssa osaan arvostaa jopa sitä, että saan käydä jouluna Einon haudalla, samoin kuin sitä, että minulla on siellä mukana peräti kaksi elävää lasta.

Itsenäisyyspäivänä ajattelin totuttuun tapaan sitä, miten vaikeista vaiheista kansamme on selvinnyt, miten suuriin ponnistuksiin se on kyennyt. Nyt, rauhan ja yltäkylläisyyden vallitessa, valtion velka kasvaa vuosi vuodelta ja mielenterveysongelmat ovat jo merkittävä syy sairauseläkkeisiin. Jokin menee pieleen. Samalla huoli ympäristön tilasta, saasteista, ilmastonmuutoksesta ja eliölajien sukupuutosta varjostaa moraalin ylläpitämistä yrittävän mahdollisuuksia nähdä ihmiselämä iloisena asiana. Yksilötasolla jokainen voi tehdä viisaaksi katsomansa muutokset vaikkapa vaatimustasoaan vähentämällä tai tiettyjä luonnonsuojelunäkökohtia paremmin huomioimalla, mutta kauhulla seuraan joidenkin päättäjien halua asettaa Suomen valtio lähestulkoon ilmastonmuutoksen ehkäisyn marttyyriksi. Myöskään Itämerta tuskin pelastetaan rikollistamalla suomalaiset kesämökkeilijät tai maalla asuvat, kun tiedetään, että Suomen osuus Itämereen laskevasta jätevesitulvasta on jo nykyisellään hyvin pieni esimerkiksi Venäjään verrattuna.

Meidän jouluumme kuuluu ilman muuta koristeita ja lahjoja. Koko perheemme tietää, että joulupukki valmistaa ja kuljettaa osan lahjoista lapsille, mutta ihmiset auttavat kaikissa työvaiheissa. Siksi lahjoja on myös kaupassa. Omasta puolestani joulupukin tuomat riittäisivät kuitenkin melko pitkälle. Joulun materialistisuuden kauhistelu on kulunutta, mutta kauhistelenpa kuitenkin. Lahjavuoret eivät kuulu jouluumme, ja koristeitakin on suotavaa olla vain hyvän maun rajoissa. Ehdoton ei lienevät ainoastaan vilkkuvat jouluvalot, mutta myös kaikenlaista uutena ostettua muovitavaraa vältetään. Lähettämiemme joulukorttien määrä on kasvanut viime vuosien aikana nollasta vähitellen ylöspäin, mutta ahkerimmasta päästä emme tässä asiassa ole. Ehkä jonain jouluna vielä repäisen ja lähetän joulukortit kaikille, jotka ovat uskollisesti muistaneet meitä jo useina vuosina. Tämän vuoden osalta tyydyn tässä toivottamaan kaikille blogiani lukeville oikein tunnelmallista ja mukavaa joulua. Elämäntilanne voi joskus tehdä joulun hengen luomisen mahdottomaksi, mutta toivon ainakin, että jokaiselle vielä jokin tulevaisuuden joulu suo valoa ja lämpöä kaamokseen.

Vilja 2 vuotta

4 kommenttia:

Marja Leena kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta Sinulle,Pasille,Ilmarille ja Viljalle!Seuraan kyllä Sinun blogikirjoituksiasija kuulumisiasi.

Susanna Salonen kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta myös sinulle!

Toivoo Susanna

Anonyymi kirjoitti...

Tuo joulun kaupallisuus ON todella ärsyttävää. Olemme jo ainakin kahtena jouluna ostaneet lapsenlapsillemme (nyt 6-vuotiaat) vain vaatteita, joita vanhemmat ovat heille toivoneet. Onneksi nuo lapset ovat pienestä pitäen osanneet arvostaa pehmeitä paketteja ja olivat nytkin innoissaan esimerkiksi sukkahousuista! Siihen suuntaan lapsia minusta pitäisi yrittää kasvattaa...

Onpa suloinen tyllerö tuo teidän Vilja-tyttö!

-Aila

Susanna Salonen kirjoitti...

Mukava kuulla, että on myös näin ajattelevia isovanhempia! Meidän lastemme isovanhemmat myös antavat onneksi lapsillemme lahjaksi lähinnä toivomiamme asioita, usein vaatteita. Ja aina ovat lapset jokaisesta lahjasta innoissaan.

Nimimerkillä äiti, jonka tytär myös sai mummiltaan joululahjaksi sukkahousut :)