Tällä kertaa minut toi tietokoneen ääreen uusin keksintö Ylen rahoituksen hoitamiseksi, mediamaksu. Jotenkin se nyppii sen verran, että innostuin pohdiskelemaan Ylen toimintaa ja rahoitusvaihtoehtoja.
Lainaus Ylen kotisivuilta (koskien nykytilannetta, ei kaavailtua mediamaksua): ”YLEn toiminta rahoitetaan pääosin kansalaisten maksamalla tv-maksulla - ei mainostuloilla tai valtion budjetista. Tällaista rahoitusmuotoa on pidetty parhaana riippumattoman ohjelmatoiminnan takeena. ” Öö. En ymmärrä, miten valtion budjetti takaisi huonommin riippumattoman ohjelmatoiminnan. Mikä on periaatteellinen ero valtion budjetista osoitetun summan ja kansalaisilta kerätyn maksun välillä? Eivätkö ne ole aivan sama asia?
Pohditaanpa sitten sanaa riippumaton. Kuka määrittelee, mitä se tarkoittaa? Yle viljelee samaa sanaa muuallakin kotisivuillaan, myös muodossa ”poliittisesti riippumaton”. Ylen ohjelmatarjonnasta päättää eduskunnan valitsema ryhmä. Yle on siis suoraan eduskunnan alainen organisaatio. Tämä lienee demokratiaa kunnioittavaa, mutta riippumatonta se ei ole. Päinvastoin, Ylen ohjelmatarjonta on täysin riippuvaista kulloinkin harjoitetusta valtapolitiikasta. Yle on toki puoluepoliittisesti sitoutumaton, mutta se ei tarkoita samaa kuin poliittisesti riippumaton.
Äskeinen ei siis ollut varsinaisesti kritiikkiä Yleä kohtaan, ainoastaan sanavalinnan hämmästelyä. Mitä Yleen tulee, mielestäni valtiollisella ohjelmantarjoajalla on potentiaalia. Pidän myönteisenä sitä, että joulurauhan julistus ja vastaavat erityisiin juhlapäiviin liittyvät tapahtumat televisioidaan. En katso niin paljon dokumentteja, että voisin kunnolla arvioida ja vertailla niitä, mutta käsittääkseni Ylen esittämät dokumentit ovat pääsääntöisesti laadukkaita, ainakin surullisenkuuluisaan 4D-läähätykseen verrattuna. On miellyttävää, että on olemassa mainoksettomia lastenohjelmia ja koululaisille suunnattuja opetusohjelmia. Mitä aikuisille suunnattuihin ohjelmiin tulee, mielestäni mainoksettomuus ei ole itseisarvo. Mikäli osa Ylen ohjelmista saisi mainostajia, tätä tulolähdettä tulisi hyödyntää.
Toistaiseksi käytössä ollut tv-maksujärjestelmä on suoraan valtion rahoitukseen verrattuna sisältänyt sen huomionarvoisen seikan, että kansalaisilla on periaatteessa ollut mahdollisuus valita, maksavatko he maksua. Tosin hinta maksamattomuudesta on ollut nähdäkseni melko suuri: tällöin taloudessa ei ole saanut olla lainkaan televisiota missään käyttötarkoituksessa. Järjestelmä on ollut huono, ja olen iloinen siitä, että sen poistamista suunnitellaan. Mutta, jos päätetään, että Ylen kustannukset koituvat joka tapauksessa kaikkien maksettaviksi, niin miksei tarvittavaa summaa voi osoittaa suoraan valtion budjetista? Valtion varat kerätään pääasiallisesti erilaisilla veroilla. On tärkeä ja jatkuvasti työn alla oleva kysymys, miten verotus tulisi järjestää, esimerkiksi kuinka paljon verotetaan yksityisiä pääoman haltijoita ja kuinka paljon pienituloisia tai pelkästään sosiaalitukien varassa eläviä esimerkiksi ruoan verotuksen kautta. Näihin asioihin kantaa ottamatta, jos tiettyyn varallisuudenjakomalliin on päädytty, niin kai mediamaksu voisi liittyä siihen? Jos demokraattisin keinoin on päädytty progressiiviseen verotukseen perustuvaan hyvinvointiyhteiskuntaan, onko samansuuruisen, pakollisen menoerän määrääminen kaikille talouksille oikeudenmukaista?
Minun mielestäni ei. Sen sijaan se on minulle jälleen yksi syy lisää olla äänestämättä tämän hetkisiä valtapuolueita. Mikä olkoon loppukaneettina nyt eilisten, melko mukavasti päättyneiden vaalien tunnelmissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Osuitpa jälleen kerran suoraan asian ytimeen, Susanna! Paremmin en olisi itse osannut sanoa.
Pitänee tähänkin kommenttiin aluksi todeta, että onpa oivaa lukea harkittua puhetta ja vielä taiten muotoiltuna.
Olen samaa mieltäni kanssasi siitä, että verotus on se tapa, jolla valtion tulisi käyttää varojen keräämiseen. Ehkä teen kärpäsestä härkäsen, mutta mieleeni tulee, mitä muita maksuja valtion päättäjät vielä voivat keksiä? En edes sanottavammin paheksu auton käyttömaksuja.
Yle lienee Suomen tasavallan tärkein väline, kun se tiedottaa asioita kansalaisilleen. Toki se lähettää myös paljon ohjelmaa, jonka ei voi katsoa olevan erityisen tärkeää. Siitä huolimatta on kummallista, että kansalaisten pitäisi maksaa valtiolle siitä, että saa vastaanottaa valtion tärkeäksi näkemiä asioita. Jotenkin tuntuu samalta, kun jos minun pitäisi maksaa pankilleni normaalien palvelusopimuksiin kuuluvien maksujen lisäksi erikseen siitä, että saan vastaanottaa jos vaikka millaisia mainoksia tavan takaa.
Kiitos kehuista. Niinpä, Ylen toiminnassahan keskeistä on se, että Yle nimenomaan ei edes pyri miellyttämään suurta yleisöä, vaan tavoitteena onkin suurelta osin poiketa mainoskanavista. En voi itse kuitenkaan välttyä vaikutelmalta, että osa ohjelmista suolletaan vastaanottimiin vähän sillä ajatuksella, että "tämän pitäisi kiinnostaa ja juuri näin esitettynä". Verovaroista kustannettuna tällaisen voisi jotenkin sietää, koska verovarojen käyttöä eduskunnan määräämällä tavalla on muutenkin siedettävä, mutta ylimääräisenä maksuna tv- tai mediamaksu tuntuu hiukkasen kansalaisia ahdistelevalta, siten kuin viimeisessä lauseessasi totesit.
Lähetä kommentti