keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Uskonto vai ei?

En ole koskaan pystynyt mielessäni täysin allekirjoittamaan minkään yleisesti tunnustetun uskonnon oppeja. En myöskään ole koskaan pitänyt itseäni ateistina. Ateismissa on tietysti myös kyse uskonnosta; vaatiihan sekin voimakasta uskoa, että pystyy vakuuttamaan itsensä siitä, ettei minkäänlaista jumalaa ole olemassa. Todisteita tästä asiasta kun ei ole. Wikipedian määritelmä sanalle "agnostikko" koskee itseäni varsin pitkälti, olen siis kai sitten pääasiassa sellainen. Eino kuolema on kuitenkin saanut minut ajattelemaan asiaa vielä vähän syvällisemmin, ja olen tullut siihen tulokseen, että jonkinlainen uskonto minullakin on.

Ajatus siitä, että voisi edes olla mahdollista, ettei Eino jatka elämäänsä jossakin meidän maailmaamme onnellisemmassa paikassa, on niin tuskallinen, että minun on pakko sulkea sellainen vaihtoehto pois. Minun on pakko uskoa, että on olemassa sellainen paikka, josta kristityt käyttävät nimeä "taivas", ja että tapaan Einon tässä paikassa. Se on oikeastaan aika helppoa ja yksinkertaista: uskon vain ja sillä hyvä. Koska kyse on joka tapauksessa vain uskosta, asiaa ei tarvitse sen enempää todistella tai vakuutella. Mitäpä minulla on hävittävää? Jos kuoleman jälkeen ei ole elämää, en saa sitä ikinä tietää. Silloinhan minä katoan kuoltuani, ja ajatukseni ja kärsimykseni lakkaavat joka tapauksessa olemasta.

Kristinuskon terminologia, kuten sanat "Jumala" ja "Jeesus", ei ole tarttunut arkikieleeni lapsuudessa, enkä oikein voisi ajatella sitä enää käyttööni ottavanikaan. Tuntuu liian kummalliselta ajatella, että jokin uskonto sulkee pois mahdollisuuden siitä, että jumalalla olisikin jokin toinen nimi, kuten "Ukko ylijumala". Koko kristinuskon verinen historia "pakanoiden" käännyttämisineen pistää miettimään touhun järkevyyttä. Tosin, isona plussana kristinuskolle mainittakoon se, että kristinuskon yleisilme on nykyään varsin rauhanomainen. Samaa ei voi sanoa islamista, jota taas Suomen evankelisluterilainen kirkko tuntuu kuitenkin kovasti puolustelevan ja ihastelevan (?). Tässä taas yksi käsittämättömyys, joka ei pahemmin innosta liittymään kirkkoon (erosin kirkosta vuosia sitten). Koska koko uskontoasiassa joka tapauksessa on kyse nimenomaan uskosta, ei ole mitään estettä sille, etteikö minun henkilökohtainen uskoni voisi olla yhtä oikea kuin jokin maailmanuskontokin. Ajattelen mielelläni, että jumalan nimi on Ukko, sillä tunnen sympatiaa muinaissuomalaisia kohtaan. Einon toinen nimi on muuten Ukko, ja ajattelimme mieheni kanssa juuri Ukko ylijumalaa nimen antaessamme.

Perinteiden kunnioittaminen voisi olla minulle syy käyttää nimiä "Jumala" ja "Jeesus". Isovanhempani kokivat sodan, ja he puolustivat kotia, uskontoa ja isänmaata. Kristinusko on aika oleellinen osa maanpuolustushenkeä. Kunnioitan kristinuskoa yhtenä osana suomalaisia perinteitä, ja laulan mielelläni tuttuja virsiä. On ehkä hyvä, että on olemassa jokin yhteinen uskonto, onhan ihmisellä voimakkaat sosiaaliset tarpeet. Kun jotain tehdään yhdessä, asialle pitää olla yhteinen, kaikille tuttu terminologia. Kirkko on saanut ja saa koko ajan toiminnallaan aikaan paljon hyvää, ja kirkon toiminnassa ns. ruohonjuuritasolla mukana olevat ihmiset ovat minun kokemukseni mukaan yleensä oikein mukavia ja hyväntahtoisia. Varsinaisten kirkon toimintaa ja rahojen käyttöä hallitsevien päättäjien ajatusmaailma sen sijaan tuntuu itselleni aika vieraalta. Tuntuu aika huimalta ajatella, että kirkko on valmis käyttämään jäseniensä rahoja esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten majoittamiseen. Mediaa seuraamalla minulle ei oikein selvinnyt, syyllistyikö kirkko tässä asiassa laittomaan toimintaan vai ei, mutta joka tapauksessa, arkijärjellä ajatellen kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat kuulunevat kotimatkalle.

Ei sillä ole väliä, mitä nimeä jumalasta kukin käyttää, vai ajatteleeko, ettei mitään jumalaa olekaan. Tärkeintä on, että ymmärtää uskon olevan henkilökohtainen asia ja antaa jokaisen uskoa tavallaan. Toivoisin ateistienkin ymmärtävän, ettei heidän aatteestaan vauhkoaminen saa aikaan mitään hyvää. On erilaisia ihmisiä, ja toiset tarvitsevat uskoa enemmän kuin toiset. Jos usko on jollekin ihmiselle voimavara, jonka avulla hän pystyy nauttimaan elämästä ja toimimaan yhteiskuntamme hyväksi, niin mitä pahaa uskossa on? En tiedä, pystyykö kukaan jatkamaan tiukan linjan ateisimia vielä kohdattuaan esimerkiksi niin traagisen tapahtuman kuin oman lapsen kuolema. Ja jos näin tekee, pystyykö enää koskaan elämään päivääkään edes jossain määrin elämisen arvoista elämää. Ateismin julistaminen ja jumalaan uskovien pilkkaaminen on hirvittävän inhottavaa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka tarvitsevat uskoa. Ei lähetystyötä tekevä ateisti minun mielestäni ole ollenkaan älykäs. Hänen uskonsa ei ehkä sinänsä ole tyhmempi kuin mikään muukaan uskonto, jos se (jollakin minulle pimennossa olevalla tavalla) tarjoaa turvan myös elämän vastoinkäymisissä, mutta oljenkorren vieminen heikolta on silkkaa tyhmyyttä ja ilkeyttä. Toki voimakkaasti uskova on yleensä pilkan yläpuolella ja tuntee ateistia kohtaan lähinnä sääliä. Silti, kunnioittakaamme toinen toistamme, näin saavutetaan onnellisin lopputulos.

Itse odotan innolla sitä, että saan taas halata Einoa ja viedä hänet leikkikenttäkerhoon. Odotan innolla, että saan taas kysyä Einolta: "Kuka on äidin kullannuppu?" Ja Eino vastaa: "Eino!" ja hymy ulottuu leuasta otsaan.

Loppuun vähän Dingoa:


" On toivo kuin pyhä henki, se virtaa vaan.

Se airottoman veneen saa liikkumaan.

Vene kohtaa aution saaren, jota tuulet tuudittaa.

Näin sinä ja minä taasen kohdataan."

2 kommenttia:

Kyyhkynen kirjoitti...

Kirjoitat mielestäni viisaasti. Itse käytän omasta jumalastani nimeä Jumala, enkä koe häpeää lausuessani jumalanpalveluksissa ääneen uskontunnustuksen, jossa vakuutan uskoani paitsi Isään myös Poikaan ja Pyhään Henkeen. Silti olen sinun tavallasi vakuuttunut, että samasta asiasta voidaan puhua ja puhutaan erilaisin termein.

Kuitenkaan tämä ei tarkoita, että pitäisi kaikenlaisia uskontoja täysin samanarvoisina. Esimerkiksi henkilö, joka tietoisesti tappaa viattomia sivullisia itsemurhaiskuissa ja perustelee tekonsa uskonnollisilla motiiveilla, ei usko samaan Jumalaan kuin minä. Sen sijaan sinä Ukkoinesi uskoakseni uskot.

Susanna kirjoitti...

Kyllä, juuri näin. Loppujen lopuksihan itse uskosta on turha kinata, eli turha miettiä, kuka on fiksuin ja oikeassa. Mutta sen sijaan siitä, miten uskonto vaikuttaa konkreettisiin tekoihin, voi ja pitääkin keskustella (esim. mainitsemasi uskonnon vuoksi tehdyt itsemurhaiskut).